Ensimmäiset hölkkäaskeleet

Nyt on kulunut kolme kuukautta leikkauksesta. Sen kunniaksi opettelin fyssarini valvovan silmän alla ottamaan ensimmäisiä juoksuaskelia juoksumatolla. Kipeäähän se teki joka toisella askeleella. Fysioterapeutti oli sitä mieltä, että hölkkäämiseni näyttää aika luontevalta, enkä onnu kivusta huolimatta. Juokseminen tuntui kyllä itsestäni melkoisen oudolta; teki mieli ottaa matalia, hiipiviä askeleita iskutuksen välttämiseksi. Piti keskittyä täysillä siihen, että kaikki askeleet olisivat yhtä pitkiä. Leikatun polven alaosaan, eli ilmeisestkin sinne, missä eturistiside on, ottaa kipeää hölkätä. Hölkkäämistäkin pitäisi vain tässä hiljalleen alkaa harjoitella ja lisätä sen kestoa, koska en todellakaan aio kävellen loppuelämääni edetä! Tällä viikolla olen hölkännyt kolmena päivänä kolme minuutin pätkää, joiden välissä kävelyä. Yhteensä siis ensimmäiset yhdeksän minuuttia verryttelyhölkkää! Siitä se lähtee...

Treenikaverini kuvassa

Fysioterapeuttini tuumi, että "takapakilta" tuntuva kehityskulku on ihan normaalia tässä vaiheessa kuntoutusta. Mikäli ymmärsin oikein, itse eturistisidesiirre surkastuu polvesta pois juuri tässä 2-3 kuukauden kohdalla, ja sen ympärille kehittyy mitälie kudosta uudeksi eturistisiteeksi. Polvi on tämän kehitysvaiheen vuoksi jopa heikompi kuin joitain viikkoja sitten. Lähinnä tämä tuntuu epävakautena, mutta kipuakin on hyvänlaisesti, kun jalkaa kuormittaa. Lepo, seisominen ja kävely (paitsi korkeissa portaissa tai jyrkässä mäessä) eivät satu. Treenejä pitää kuitenkin jatkaa ahkerasti, mutta painot täytyy kerta kaikkiaan pitää niin pieninä, ettei polveen satu. Tasapainoharjoittelu on todella tärkeää. Tässäpä tämän hetken tärkeimmät treenikaverini: kuminauha, vastuskuminauha, tasapainolauta ja päiväkerhoajoilta tutut tossut! Kyllä syö naista, kun ei edelleenkään pääse raudan kimppuun, vaan pitää tyytyä heiluttelemaan hilavitkuttimilla tylsistyttäviä toistoja.

Treenipainot ovat pysyneet samoina, eli melko olemattomina. Laitteissa veivaan etureisiä, takareisiä, lähentäjiä, loitontajia ja vipuvarsiprässiä. Lisäksi pumppailen pohkeita ja pakaroita, jotka ovat myös todella tärkeitä lihasryhmiä polven kannalta. Sarjat ovat pitkiä; tällä hetkellä yritetään saada erityisesti lihaskestävyyttä ja parantaa verenkiertoa jalassa varsinaisen lihasvoiman palauttamisen pohjalle. En valitettavasti edelleenkään tee kyykkyä niin kuin suunnitelmissa oli, koska kyykkääminen on kivuliasta ihan ilman painojakin. Hiljaa hyvä tulee..

Välitön takapakki

Eletään kymmenettä leikkauksen jälkeistä viikkoa. Viikolla 6 aloitin innokkaasti. Ehdin tehdä neljä "kunnon salitreeniä" ennen kuin polvi kipeytyi melkoisesti. Nyt pitäisi alkuperäisten suunnitelmien mukaan latoa laitteisiin lisää painoja täyttä häkää, mutta olen pikemminkin palannut takaisin kuminauhavastuksiin ja muihin satujumppiin. Polvi rutisee, kun sitä koukistaa ja ojentaa, ja erityisesti reiden ojennus etureisipenkissä tekee tosi kipeää. Vipuvarsiprässiä pystyy tekemään huulta purren, mutta kyykystä en uskalla uneksiakaan, koska kyykkyyn meneminen jo ilman painoja tai kepin kera on niin kivuliasta, että sitä ei mielellään tee. Toivottavasti fyssarillani on hyviä neuvoja seuraavalla käynnillä, joka on muutaman päivän päästä.

Jalkapäivän jälkitunnelmissa

Kolmas jalkatreeni on tälle viikolle takana, enkä enää kykene muistamaan, miksi olen kuukausitolkulla tätä ikävöinyt. Se, mitä jalkojen lihaksista on jäljellä, on yhtä jumia. Kävely sattuu, istuminen sattuu, ja jopa makuuasennossa jomottava lihassärky on haitannut kahtena iltana nukahtamista. Vessanpöntölle istahtamista ja portaiden kapuamista tuen käsillä. Taitaa olla pitkät pingviinikävelykuukaudet edessä!

Normaalia surkastumista

Leikkauksen jälkitarkastuksessa todettiin leikkausarvet siisteiksi ja polven liikerata hyväksi (0° - 140°). Reisilihaksen aktivaatio oli hyvä, ja siinä on "normaalia surkastumista kohtalaisena". Lääkärin ohje oli, että jalkaa saa ja pitää nyt kuormittaa, jotta leikatun jalan reisilihasvoima saadaan terveen jalan tasolle. Tämän on toisen leikkauksen myötä realistista tapahtua aikaisintaan 8 kuukauden kuluttua leikkauksesta erittäin aktiivisella voimaharjoittelulla.

Tässäpä yllä terve jalka ja alapuolella "normaalisti surkastunut", leikattu jalka.

En tiedä, miksi toisesta kuvasta tuli ihan rakeinen ja pimeä, kun kuvat on näpsäisty samassa kohtaa kämppää, mutta olkoon - pointti varmaan tulee selväksi.

Joka päivä on jalkapäivä

Kuusi viikkoa leikkauksesta tuli täyteen, joten vastedes projektina on hankkia lihakset takaisin koipiin mallia Minni Hiiri!

Tällaisen ACL-kuntoutustreenin EuroFysion fyssari mulle räätälöi:

(alkulämppä 15'-30' pyörällä tai crossarilla)

Liikkeet tehdään ensin molemmilla jaloilla (M), sitten oikealla (O) ja vasemmalla (V) erikseen.

                                                       M        O       V

Reiden ojennus                          1*30,   2*15,   3*15

Reiden koukistus                        1*30,   2*15,   3*15

Lähentäjät                                   2*40–50               

Loitontajat                                   2*40–50               

Vipuvarsiprässi                           2*45,   2*15,   3*15

Suorin jaloin mave                      3*30

Pohkeet                                      3*30

Tässä tulee jo aika monipuolisesti toimintaa jaloille. Vasemmalla, leikatulla jalalla, tehdään aina vähän enemmän liikkeitä, jotta se kirisi pikkuhiljaa tervettä jalkaa. Ensimmäisessä treenissä tilanne oli esimerkiksi vipuvarsiprässin osalta se, että oikealla jalalla pystyin tehdä hallittuja 15 toiston sarjoja omalla painolla (70-80kg), kun taas leikatulla jalalla sopiva paino oli 30kg. Takareisien voimatasoissa ei ole kovin suurta eroa, mutta etureisi on leikatussa jalassa pahoin surkastunut, ja tietysti myöskään jalan hermotus ei vielä pelitä niin kuin pitäisi.

Siksi alkuun tehdään pitkiä sarjoja ja hyvin kontrolloituja liikkeitä. Rautaa pitäisi saada alkuun lisättyä ihan viikoittain. Varsinainen "jalkapäivä" salilla on kahdesti viikossa, mutta lisäksi jatkan päivittäisiä kotijumppatuokioita, joissa keskityn enemmän esimerkiksi tasapainolaudalla tehtäviin harjoitteisiin.

Bambi jäällä

Ensilumi satoi tänään! Talvi yllätti autoilijat ja polvivammaisen meno näyttää kutakuinkin tältä:

Totta puhuen olen toistaiseksi säästynyt kaatumiselta, mutta ajatus pelottaa joka askeleella jäisillä baanoilla töpöttäessä sen verran, että katson parhaaksi edetä pingviinin askelin.

Pyllyä soffaan

Koska perbeeriä ei vielä saa pitkiin aikoihin hipomaan tannerta, olen tehnyt päivittän sohvakyykkyjä. En siis ole luovuttanut kuntoutusprojektissani, vaan sohvakyykyt ovat istahtamisia käsinojalle. Noin kolmisenkymmentä kyykkyä kerralla on tällä erää tarpeeksi. Siinä kohtaa leikatun jalan pakara ja takareisi alkavat jo väsyä aika tavalla. Edelleen jaksan päivittäin hämmästellä sitä, miten voimaton leikattu jalka on. Pitää vain koittaa muuntaa se hämmästely taistelutahdoksi!

Olen ottanut tasapainolautaa hieman enemmän mukaan kuntoutusjumppaan viime päivinä, koska neljännen viikon fysioterapiakäynnillä havaittiin, että tasapaino on melkoisen onneton. Sitä se on mulla kyllä normaalistikin, mutta erityisesti nyt, kun jalka on sökönä, se on tosi hidas ottamaan vastaan "käskyjä", eli kun ajattelen, että pitää kallistaa tiettyyn suuntaan, kallistuksen toteutumiseen on huomattava viive. Yhdellä jalalla seistessä huomaa myös eron terveeseen jalkaan, jolla tasapainoilu on vähän sulavampaa. Kävelylenkkejä olen tällä viidennellä viikolla tallustanut noin neljän kilometrin mittaisina. Mikäs tuolla tepastellessa, kun ulkosalla on ihana syyssää!

Me ja muut mummot

Viidennellä viikolla aloitin uutena kuntoilumuotona vesijuoksun. Tiistaina aamukymmeneltä, kun menin kaverini kanssa polskimaan, Vaasan uimahallin allas oli pohjasta piripintaan yhtä mummelia. Harmaapäät viuhtovat vesijuoksuvyöt niskassaan koirauintia niin, että saivat aikaan kunnon aallokon. Me tenavat sen sijaan koitettiin polkea pystysuorassa juoksua mallaillen niin kuin on opetettu, ja pitää naama peruslukemilla, kun nuori uimahallivalvoja loi säälin ja huvittuneisuuden sekaisen katseen meihin päin. Täytyi taas todeta, että vesijuoksu on salakavalan tehokasta: altaassa lähes turhautuu, kun ei tunne tekevänsä juuri mitään, mutta pois noustessa huomaa, että jäsenet ovat raskaat.

Tällaisessa ympäristössä polskuttelimme!

Lisää liikkuja

Kolmannella viikolla aloin pyöräillä kuntopyörällä keveällä vastuksella, kun toisen viikon olin veivannut tyhjää. Kuluvaan eli neljänteen viikkoon mennessä olen pidentänyt pyöräilyaikaa viidestä minuutista ensin kymmeneen ja sitten viiteentoista minuuttiin. Kuntopyöräily tuntuu polvessa hyvältä; toisin sanoen se ei tunnu miltään. Tylsäähän se on, mutta matalilla tehoilla polkiessa voi vaikka plarailla lehteä samalla.

Neljäs viikko alkoi kylpylälomalla, jonka aikana aloitin uimisen. Uin yleensä rintauintia, mutta sen potkut ovat ihan liian rajuja leikatulle polvelle vielä viikkotolkulla. Siispä kroolaustekniikan puutteessa pulikoin koiraa kuin alakoulussa konsanaan! Onneksi näitä erikoisia urheilusuorituksia ei todistanut montakaan silmäparia.

Polvikulma on pienentynyt edelleen hienosti! Tässäpä tuore otos, jossa leikkauksesta on kulunut kolme ja puoli viikkoa.

Vertailun vuoksi vielä kuva ensimmäiseltä viikolta:

Rauhallinen kävely sujuu käytännössä niin kuin terveellä jalalla, ja moni tiedusteleekin sen perusteella, josko jalka on jo parantunut. Eräs kaveri kommentoi salilla, että "jaa, nyt saa taas hyppiä normaaliin malliin!" Heh. Katotaan muutama kuukausi niiden hyppyjen kanssa. Välillä tuntuu, että hienostihan tämä tästä etenee; pystyn tekemään esimerkiksi jo kymmeniä "puolikyykkyjä" aivan kivuitta. Toisina päivinä taas kahden kuukauden päästä koittava hölkkäkuu tuntuu toivottoman kaukaiselta - puhumattakaan siitä, että pääsisi takomaan lihasta takaisin jalkoihin salilla ihan tosissaan.

 Haavat ovat arpeutuneet mukavasti, ja kinttu näyttää jo melko siistiltä.

Toinen viikko lopuillaan

10 päivän kuluttua leikkauksesta tikit poistettiin. Tällaiselta jalka nyt näyttää!

Kuvasta huomaa hyvin myös sen, miten polveni on painunut sisään päin. Tämä on rakenteellinen ominaisuus, joka lukemani mukaan* altistaa polvivammoille. Polvia voi painaa kieroon leveä lantio (kuten minulla) tai lättäjalat.

Silloin, kun on kuullut tuomion raajarikosta, makaa jalka pystyssä kovissa kivuissa tai kokee turhautumista kuntoutusprosessin aikana, ehtii muuten lukea melko paljon riskitekijöistä ja pohtia loputtomiin sitä, miksi näin kävi. Ensimmäinen riski, jonka jo yllä mainitsin, on sinänsä jo olla nainen. Vauhdikkaat pelit, etenkin kontaktilajit, ovat seuraava suuri riskitekijä. Huono lihasvoima on riskitekijä. Takareiden huono venyvyys on riskitekijä. Huono koordinaatio, vääränlaiset kengät ja tekonurmi ovat riskitekijöitä. Kokemattomuus on riskitekijä.  Palaaminen loukkaantumisen jälkeen 1 - 1,5 vuoden jälkeen pelikentälle on riski loukkaantua uudelleen. Väsymys on riski: loukkaantumisia sattuu eniten toisella puoliajalla tai viimeisessä erässä lajista riippuen.

Riskitekijöiden lista on lohduttoman pitkä, ja on jopa vaikea tietää, mistä ottaisi opikseen, jos on niin hullu, että urheilun lopettaminen ei ole vaihtoehto. Urheilijat - ammattilaisetkin - repivät ristisiteitään eniten rikki, eikä heidän lihaskuntoaan tai kokemustaan käy epäileminen. Rugbypiireissä käy kova keskustelu siitä, pitäisikö pelikentälle pääsemisen edellytyksenä olla jonkin lihaskuntotestin läpäiseminen. En kuitenkaan jaksa uskoa, että esimerkiksi ihanteellisen reisilihasvoiman suhteen 3:2 saavuttaminen tuottaisi yksinään tulosta. Valmennuksessa tulisi toki kiinnittää huomiota moniin osa-alueisiin, joita ovat peruskunto, peliööga, tekniikka, koordinaatio ja henkinen valmennus, ja urheilijalla on kaikesta tästä myös itsellään suuri vastuu. Silti peliin kuuluu se, että tapahtuu jotain odottamatonta; taklaus, suunnanvaihdos, törmäys, alle jääminen ja niin edelleen. Väheksymättä yhtään loukkaantumisen ehkäisemiseksi tehtävää työtä treeneissä ja vapaa-ajalla, haluan - myös lohdutukseksi itselleni - todeta, että toisinaan nyt kerta kaikkiaan käy paska mäihä.

Otin reisistä mitat: terveen jalan ympärys on pysynyt 50:ssä sentissä, kun taas leikatun jalan reisi on soukentunut 48:sta 47:ään cm:iin. Leikatussa jalassa alkaa olla jonkin verran "tyhjää nahkaa" lihaksen surkastumisen vuoksi. Mittanauha uppoaa reiteen, vaikka sitä jännitttäisi. Iu.

  

*) Olen lukenut polvivammojen riskitekijöistä ja ennaltaehkäisystä monista eri lähteistä, joita en koe tarpeelliseksi (lue: viitsi) listata tähän. Osa on peräisin tieteellisistä artikkeleista tai väikkäreistä, osa taas esimerkiksi tohtori.fi-sivun, Mehiläisen tai vastaavien "infopaketeista".

Viikko leikkauksesta

Kun leikkauksesta oli kulunut kolme päivää, aloitin saliharjoittelun. Tein rintatreenin, johon kuuluivat sotilaspenkki, vinopenkki laitteessa ja flies laitteessa. Jätin myös panacodit pois, koska olin vihertänyt niiden vuoksi edellispäivänä ja, koska ne olisivat syöneet tehoja. Tulehduskipulääkkeiden syömistä jatkoin koko viikon ajan kuuriluontoisesti (2x1 / pv), koska näin oli ohjeistettu.

Se kuntoutusohje, jota sen sijaan hieman sovelsin, on seuraava:

"kyynärsauvojen käyttö 4 viikkoa kävelyn tasapainottamiseksi; painovaraus kyynärsauvoilla keventäen 2 viikkoa ja sen jälkeen kivun mukaan".

"kyynärsauvojen käyttö 3 vuorokautta kävelyn tasapainottamiseksi; neljäntenä päivänä kyynärsauvat henkisenä tukena ja sen jälkeen nakataan nurkkaan."

Viidentenä päivänä leikkauksesta lakkasin siis käyttämästä kyynärsauvoja. Jalka ei toki tunnu samalta kuin terve, näin on tuskin vielä pitkään aikaan, mutta liikkumista helpottaa todella paljon se, että koipi ojentuu melko vaivatta suoraksi. Käytännössä voin kävellä ontumatta, kunhan asetan askeleeni huolella. Toisin sanoen tallustan aika hitaasti. Tällä hetkellä jalan vähäiset kivut tuntuvat polven ihossa, jota kiristää 20 tikkiä, sekä alhaalla sääressä, jonne turvotus on laskenut. Koko sääriluu on jotenkin sen tuntuinen kuin sitä olisi potkittu rugbynappiksilla, joissa on muuten korkeat metallinapit. Sääri on myös kosketusarka. Alemman leikkaushaavan vieressä sen sijaan ei ole tuntoa ollenkaan, ja sitä paikkaahan on sitten hiplattava aivan alituiseen, koska se nyt vaan tuntuu niin vinhalta, ettei tunnu miltään.

Haavateipit eivät pysyneet paikoillaan, joten pääsen vihdoin esittelemään nakua polvea! Kyllä tulee katu-uskottavia arpia vanhojen seuraksi.

Viikonloppuna treenasin salilla selän ja hauikset sekä olkapäät ja ojentajat - kullekin lihasryhmälle kolme liikettä. Tein kaikki liikkeet istuen tai maaten. Se, että jalat ovat "poissa pelistä", vaikuttaa kuitenkin punnaamiseen melkoisesti. Tavallisesti ei tule ajatelleeksikaan, miten paljon jaloilla tekee työtä lähes joka liikkeessä. Jalat ovat yleensä ainakin tukevana alustana maata vasten, vaikka treenaisi vaikkapa vain käsiä istuen. Kun tätä tukea ei ole, saan vähentää treenipainot suosiolla liikkeestä riippuen 80-90%:iin normaalista. Tähänastiset rampatreenit olen tehnyt mutulla noin 4*10 toiston sarjoina, mutta tällä viikolla saan valmentajaltani kunnon jalkavammaohjelmankin. Siitä tulee kaiketi nelijakoinen niin kuin aiemmatkin treeniohjelmani, vaikka jalkapunttia siinä ei olekaan.

Tänään, tasan viikko leikkauksesta, kävin fysioterapeutilla. Sain kurinpalautuksen keppien käytöstä: vaikka jalka toimii hyvin, kotoa lähtiessä olisi vielä viikon ajan syytä ottaa yksi keppi keventämässä operoidun jalan askelta, ettei polvi kuormitu liikaa. Sen vähän, mitä kotona hyörii, voi olla ilman kyynärsauvaa, mutta jo kauppakäynnillä sen tulee olla mukana. Kuntoutuksena jatkan samoja liikkeitä, joita olen tehnyt tähänkin asti. Lisäksi voin ottaa mukaan (korkealle) tuolille istumisia ja staattisia pitoja seinää vasten istuen; kuitenkin vielä aika korkealla, ettei polvi kuormitu liikaa.

  

kas näin

Huomenna alkaa salin puolella uusi treeniviikko. Tänään olen aloittanut klassisesti maanantain kunniaksi vähän terveellisemmän elämän, koska ounastelin, että nyt polvivammaisena ei sovi syödä aivan niin miehekkäitä määriä kuin normaalisti - en haluaisi päästää polven turvotusta nousemaan kankkuihin saakka vähistä liikuista huolimatta.

Aamupahoinvointi & iltahyvinvointi

Olenkin jo odotellut lääkemömmöjen ikäviä sivuvaikutuksia. Tänään nappasin aamukuudelta panacodin, ja kun nousin paria tuntia myöhemmin, se kasvatti jalat alleen ja yritti kiivetä ylöspäin. Vatsahapot seurasivat parhaansa mukaan. Onnistuin kuitenkin täpärästi tukkimaan tien puurolla, raejuustolla ja mehukeitolla.

 

Uskaltanen väittää tässä vaiheessa iltaa, että toinen leikkauksen jälkeinen päivä on ensimmäistä helpompi. Enimmäkseen toki olen maannut sohvalla koipi ojossa ja jäihin kääräistynä, jolloin tykyttävää kipua ei ole toisin kuin silloin, kun jalkaa liikuttaa tai sitä pitää alaspäin. Kumma kyllä, neljän seinän sisällä muhiminen ei vielä ole käynyt hermoilleni, vaikken tosiaan ole sitä kotona viihtyvää sorttia. Tällä hetkellä liikkuminen on vain sen verran kivuliaampi vaihtoehto kuin paikallaan makoilu, että rötvään suht mielelläni. Ainakin niin kauan, kun How I met your motherin kausia riittää.

Alkuillasta tosin piipahdin muutaman sadan metrin kyynärsauvakävelyllä ihan ulkosallakin, mikä piristi kovasti lääkehuuruista oloa. Illan kruunasi kuntoutusjumppa, joka oli tänään jo monin verroin helpompaa kuin edellispäivänä. Ei itkua, vain hampaidenkiristelyä. Jalka ojentui suoraksi, ja tein nostoja kymmenen sijaan kymmeniä. Katsokaa ja ihailkaa, miten pieni polvikulma nyt jo!

Yllä olevassa kuvassa jalka on siis taivutettuna niin paljon kuin mahdollista. Miksi olen tästä iloinen? Kas kun yleensä kuntoutusviikkoina 1–3 pyritään siihen, että polvi saadaan taipumaan 110–125 °:n kulmaan. Lisäksi jalan tulisi ojentua täysin suoraksi niin, että etureisilihaksen saa kunnolla jännitettyä. Nämä tavoitteet ovat perustana myöhemmille kuntoutusvaiheille. Fleksio–ekstensio, check!

Kipiää koipea

Ensimmäinen yö on nukuttu ja kukuttu. Heräsin puolilta öin, parin tunnin kuluttua nukahtamisestani, polven tykyttävään kipuun. Kiroilu ei helpottanut, joten passitin miehen hakemaan jäätä. Tämän jälkeen sainkin nukuttua muutaman tunnin melko rauhallisesti; ennen aamukuuden nappeja kävin hereillä pikaisesti vain pariin otteeseen. Aamuisella vessareissulla aavistelin jo, että tämä päivä tulee olemaan kaikkein kipein, sillä kaikenlainen jalan liikuttelu sattuu, vaikka sille ei varata painoa.

Päivällä oli aika lähteä apteekkireissulle, sillä sairaalasta mukaan annetut lääkkeet riittivät käytännössä vain ensimmäiselle päivälle lukuun ottamatta yhtä naurunappia, jota otetaan kolmena ensimmäisenä iltana. Housujen jalkaan laittaminen tuotti pieniä vaikeuksia, sillä polvikulma ei järin pieneksi taitu. Onneksi collarit ovat muutenkin lempihousuni, erityisesti nämä komeat Pumat, joita koristaa Vaasa Rugby Clubin kirjainyhdistelmä:

Kun leikkauksesta oli kulunut noin vuorokausi, sai sidekäärön ottaa pois. Näin korea koipi niiden alta paljastui:

Leikkaushaavojen päällä on haavateipit, jotka pidetään paikoillaan tikkien poistoon saakka. Keltainen väri on jäänyt pesuaineesta, jolla jalka ennen leikkausta pestiin. Haavat ovat hieman vuodelleet, ja turpeanakin polvi on.

Tänään sain myös käydä suihkussa. Niin ihanaa kuin se olikin, kaatumisvaara jännitti koko ajan liukkaalla lattialla. Onneksi väliaikainen omaishoitajani, jota myös avopuolisoksi kutsutaan, oli tukena. Tästä tapahtumasta ei ole kuvamateriaalia.

Illemmalla vuorossa oli kuntoutushetki. Asetuin selälleni makaamaan ja nostelin jalkaa kymmenisen kertaa ylös niin suorana kuin pystyin reisilihasten aktivoimiseksi. Nostelu teki todella kipeää ja teinkin niitä hieman kevennettynä. Toinen kuntoutusliike on niin ikään selinmakuulla tehtävä jalan koukistus-ojennus lattiaa vasten liu'uttaen. Rääkyhän tätäkin liikettä tehtäessä pääsi, mutta onneksi tiedän kokemuksesta, että jumppatuokioiden kaameat kivut korvautuvat nopeampana kuntoutumisena. Joulukuussa juoksuaskelia!

Höpötroppia ja prinsessaelämää - leikkauspäivä

Pääsin leikkaussaliin parin tunnin heräämössä odottelun jälkeen. Selkäydinpuudutus tuntui yhtä vinhalta kuin edelliskerrallakin. Ensin kihelmöi ja alkoi lämmittää, ja siinä vaiheessa, kun minut käännettiin kylkiasennosta selälleni, en enää tuntenut takamustani. On jokseenkin epätodellista nähdä esimerkiksi omaa jalkaansa nostettavan ja käänneltävän sitä pestäessä, kun ei tunne mitään. Monitori oli sivullani niin, että sain seurata leikkausta, mutta eipä kuvaruudulta paljoa maallikko ymmärtänyt. Kamera suurentaa valtavasti, ja leikkausinstrumentit näyttävät jättikokoisilta. Yllättävää näkymässä asiasta mitään ymmärtämättömälle on, että touhu ei näytä juurikaan veriseltä. Liveseurannassa näkyy rustoa, luuta ja mitälie kudosta - jänteitä ynnä muuta höttöä -, jota näin yksinkertaistaen muun muassa siirrellään, poistetaan ja ruuvataan.

Huolenpito sairaalassa oli esimerkillistä: vointiani kyseltiin tiuhaan ja lisäksi kerrottiin, mitä ollaan tekemässä ja mitä tullaan tekemään. Niin hoitajat leikkaussalissa kuin heräämön hengettäretkin olivat todella sydämellisiä. Alhaisesta leposykkeestäni oltiin hieman ihmeissään, sillä juuri ennen puudutuksen laittamistakin se oli vain 44-48, eli liikoja en kaiketi jännittänyt. Heräämössä leikkauksen jälkeen seurantalaite myös valitti piippaamalla alle viidenkymmenen sykkeestäni. Hoitaja kuitenkin sanoi, että aktiiviliikkujan ei tarvitse moisista lukemista huolestua, ja sykkeen varoitusrajaa säädettiin alhaisemmaksi.

Itse operaatio kesti tunnin ja kolme varttia, mutta esitoimenpiteineen ja ompeluineen aika painui päälle parin tunnin. Pisimpään kesti odotella heräämössä puudutuksen hälvenemistä. Sitten, kun pystyin liikuttaa hyvin nilkkaa ja varpaita, sain murkinaa. Kun jalkaan oli palautunut lähes normaali tunto, lähdin käymään kyynärsauvojen kera vessassa, jonka jälkeen sainkin jo soittaa hakijan. Heräämössä kävi myös leikannut lääkäri kertomassa, miten leikkaus oli sujunut, ja miten koipea hoidetaan ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana.

Koska olin ollut reipas tyttö, sain Karvinen-laastarin kanyylihaavaa peittämään:

Kotiin päästyäni olen passuuttanut urakalla miestäni, joka on kokannut minulle, laittanut leffat pyörimään ja hoitanut, että jalan ympärillä olevat jäät ovat kylmät. Päiväni rinsessana. Tältä se koipi nyt sitten näyttää sidoksineen, koholla ja jäihin käärittynä:

  

Ensimmäiset pari päivää napsin roimat kasat nappeja; yöksi jopa niin hupaisaa sorttia, että luontoäidin kutsuessa on herätettävä mies saatille vessaan huimauksen varalta. Vielä ei ole vaaleanpunaisia elefantteja näkynyt, ja vointikin on mitä mainioin douppauksesta huolimatta.

Räyhäapina heräämössä

Sairaalasta oikein sellaista hattarahöttöistä maanantaihuomenta vaan! Nyt on käsillä yksi polvileikkauksen vaikeimmista vaiheista: olla tuntikausia syömättä. Asiaa toki helpottaa hieman se, että välissä on ollut yö, jolloin en muutenkaan söisi. Kaikki minut tuntevat tietävät, millainen tinttaiita olen nälkäisenä - sääliksi käy jokaista, joka joutuu olemaan kanssani tekemisissä ennen konjakkikahveja. Eilen onkin tankattu kuin turnaukseen valmistautuessa ikään: salilla puurretun selkäsaunan jälkeen vedin napaani Wazaca-ravintolassa härkää ytysillä höysteillä, ja jälkiruoaksi pyöräytimme kotona vielä omena-valkosuklaisen käärretortun, jota oli hyvä mussuttaa Suomi-Ruotsi maaottelua töllöttäessä. Tänään mennään köykäisemmillä eväillä, mutta enköhän saa kohtapuoliin sen verran höpöt lääkkeet, että nälkäkin lakkaa vaivaamasta. Viimeistään sitten, kun alavartalo on puuduksissa..

TJ 4: jäähyväisjalkapuntti

Eilen kävin treenaamassa joukkuetoverini kera jalat siihen malliin, ettei hetkeen harmita, että niitä ei treenaamaan pääsekään! Rikkinäiselle polvellekin sopivia liikkeitä on salilla yllättävän monia; eilen ohjelmaamme sisältyivät prässi, etureidet, takareidet ja pohkeet - kaikki laitteilla. Tärkeintä on, että polvikulma ei alita 90:ää astetta. Myös smith-kyykky vaavipainoilla ja suorin jaloin maastaveto onnistuvat ongelmitta.

Treenillä koetan vauhdittaa operaation jälkeistä kuntoutumista, sillä varsin pian..

Leikkauspäivä päätetty: 9.9.2013

Tänään sain Vaasan Mehiläisestä ajan ACL-rekonstruktioon. ACL eli eturistiside on nivelside, joka kulkee säären etuosasta reiden takaosaan. Sen tehtävä on vakauttaa polvea niin, ettei sääri pääse liukumaan eteen, estää yliojentumista ja kontrolloida säären kiertymistä ja polven sisään vääntymistä. Eturistiside vaikuttaa myös polven asentoaistiin. Kun eturistiside menee poikki, polvessa tuntuu muljahdus ja siitä voi kuulua samankaltainen ääni kuin risukasaan astumisesta. Kipu oli itselläni kova joitain minuutteja. Poikki mennyt eturistiside aiheuttaa ensimmäisinä päivinä huomattavaa polven liikeradan vajautta (ojennus-koukistus), jolloin kävely on hankalaa. Vaiva helpottuu kuitenkin viikkojen kuluessa, eikä kaikkia eturistisiderepeämiä edes leikata, etenkin,jos kyseessä ei ole urheilija. Itse pystyin hölkkäämään jo noin parin kuukauden kuluttua tapaturmasta. Kävely sujuu niin ikään normaalisti. Kaikki sivuttais- ja kiertoliikkeet ovat kuitenkin poissuljettuja, ja myös kyykistyminen on melko vaivalloista. Päällimmäinen tuntemus on, että polvi on epävakaa. Askeleet täytyy asetella huolella; jos esimerkiksi talsin huolettomasti portaita alas, polvi saattaa pettää alta ja muljahtaa kipeästi.

Alla olevassa kuvassa eturistisiteen (ACL) paikka jalassa.

Eturistisideleikkaus tehtiin minulle ensimmäisen kerran syyskuussa 2012. Tuolloin minut leikkasi Michel Tanus Tampereen Koskisairaalassa. Tanus on operoinut esimerkiksi huippukiekkoilijoiden polvia ja sain parilta urheilijalta hänestä suosituksen. Leikkauksen jälkeinen kuntoutus sujui hienosti, mutta pelilupa annettiin turhan aikaisin, sillä maaliskuussa 2013, kun astuin lääkärin kannustamana rugbykentälle, polvi meni uudelleen mäsäksi - tällä kertaa sivusiteen kera. Sivusiderepeämä tosin parani itsestään jo muutaman viikon kuluessa. 9.9.2013 minut leikkaa Ilkka Peltokorpi Vaasan Mehiläisessä. Peltokorpi on "paras ja ainoa" Vaasassa ACL-rekonstruktioita tekevä ortopedi. Kun kävin hänen juttusillaan keväällä, hän tuumasi, että polvesta tehdään alkuperäisen veroinen, ja että saan vielä palata urheilulajini pariin. Yritän kuitenkin pitää mielessä myös sen, että on mahdollista, että toisen leikkauksen myötä olen pallopelini pelannut. Tällä kertaa lähdetään siitä, että polven kuntoutusaika on yksi vuosi. Syksyllä 2014 katsotaan sitten, josko koipi tuntuu entisen veroiselta.

Reidenympäryksien mittausta 1.8.2013, noin kuukausi ennen leikkausta. Teen viikoittain kuntouttavaa jumppaa jaloille salilla ja pyöräilen ja kävelen päivittäin. Yllä terve oikea jalka, jonka ympärys on 50 cm. Alla vasen jalka, jonka eturistiside on poikki. Sen ympärys on 48 cm.