torstai 1. elokuuta 2013

Leikkauspäivä päätetty: 9.9.2013

Tänään sain Vaasan Mehiläisestä ajan ACL-rekonstruktioon. ACL eli eturistiside on nivelside, joka kulkee säären etuosasta reiden takaosaan. Sen tehtävä on vakauttaa polvea niin, ettei sääri pääse liukumaan eteen, estää yliojentumista ja kontrolloida säären kiertymistä ja polven sisään vääntymistä. Eturistiside vaikuttaa myös polven asentoaistiin. Kun eturistiside menee poikki, polvessa tuntuu muljahdus ja siitä voi kuulua samankaltainen ääni kuin risukasaan astumisesta. Kipu oli itselläni kova joitain minuutteja. Poikki mennyt eturistiside aiheuttaa ensimmäisinä päivinä huomattavaa polven liikeradan vajautta (ojennus-koukistus), jolloin kävely on hankalaa. Vaiva helpottuu kuitenkin viikkojen kuluessa, eikä kaikkia eturistisiderepeämiä edes leikata, etenkin,jos kyseessä ei ole urheilija. Itse pystyin hölkkäämään jo noin parin kuukauden kuluttua tapaturmasta. Kävely sujuu niin ikään normaalisti. Kaikki sivuttais- ja kiertoliikkeet ovat kuitenkin poissuljettuja, ja myös kyykistyminen on melko vaivalloista. Päällimmäinen tuntemus on, että polvi on epävakaa. Askeleet täytyy asetella huolella; jos esimerkiksi talsin huolettomasti portaita alas, polvi saattaa pettää alta ja muljahtaa kipeästi.

Alla olevassa kuvassa eturistisiteen (ACL) paikka jalassa.




Eturistisideleikkaus tehtiin minulle ensimmäisen kerran syyskuussa 2012. Tuolloin minut leikkasi Michel Tanus Tampereen Koskisairaalassa. Tanus on operoinut esimerkiksi huippukiekkoilijoiden polvia ja sain parilta urheilijalta hänestä suosituksen. Leikkauksen jälkeinen kuntoutus sujui hienosti, mutta pelilupa annettiin turhan aikaisin, sillä maaliskuussa 2013, kun astuin lääkärin kannustamana rugbykentälle, polvi meni uudelleen mäsäksi - tällä kertaa sivusiteen kera. Sivusiderepeämä tosin parani itsestään jo muutaman viikon kuluessa. 9.9.2013 minut leikkaa Ilkka Peltokorpi Vaasan Mehiläisessä. Peltokorpi on "paras ja ainoa" Vaasassa ACL-rekonstruktioita tekevä ortopedi. Kun kävin hänen juttusillaan keväällä, hän tuumasi, että polvesta tehdään alkuperäisen veroinen, ja että saan vielä palata urheilulajini pariin. Yritän kuitenkin pitää mielessä myös sen, että on mahdollista, että toisen leikkauksen myötä olen pallopelini pelannut. Tällä kertaa lähdetään siitä, että polven kuntoutusaika on yksi vuosi. Syksyllä 2014 katsotaan sitten, josko koipi tuntuu entisen veroiselta.


Reidenympäryksien mittausta 1.8.2013, noin kuukausi ennen leikkausta. Teen viikoittain kuntouttavaa jumppaa jaloille salilla ja pyöräilen ja kävelen päivittäin. Yllä terve oikea jalka, jonka ympärys on 50 cm. Alla vasen jalka, jonka eturistiside on poikki. Sen ympärys on 48 cm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti