Avauduin tammikuussa hieman salinvaihdoksestani. Parin viime viikon sisään olen kokenut siellä kaksi mukavaa satunnaista ihmiskohtaamista, mikä on onneksi alkanut muovata käsitystäni positiivisempaan suuntaan. Eräs nainen nakkasi suuntaani lämminhenkisen kommentin, kun teimme vierekkäin jalkatreenejä. Vaihdoimme muutaman sanasen harjoittelusta ja - kuinka ollakaan - vaivoista. Tuli hymyn verran hyvä mieli.
Toinen mukava kohtaaminen tuntemattoman kanssa oli saunan lauteilla, jossa kävimme mellanspråkinkielistä keskustelua jostain yleisturhasta; saunasta, salista ja sportlovista. Saunanainen ei selvästikään ollut aikeissa lauteille kavutessaan edes tervehtiä minua, sillä suuntasi katseensa aivan toisaalle. Yleisen saunan kirjoittamattomiin sääntöihin kuulunee sakset kiinni istumisen lisäksi se, ettei siellä sovi tuijottaa, mutta minusta outoa on toisen ääripään tervehtimättä jättäminen ja se, että ollaan kuin ei huomattaisikaan toista ihmistä. Siispä moikkaan itse saunassa aina, koska minusta edes sen pienen tervehdyksen jälkeen on luontevampaa istuskella tissisillään tuntemattoman vieressä.
Salitreenin perimmäinen tarkoitus ei mielestäni edelleenkään ole olla sosiaalinen tapahtuma, mutta jonkinlainen kohteliaisuus siellä pitäisi tositreenaajankin muistaa säilyttää. WSC:lla olen saanut mielestäni turhan usein tylyä kommenttia, jos olen vaikkapa tiedustellut, milloin jokin laite vapautuu. Oliksullavielätässäjäljelläeduklardär? Myöskin vuorotellen punnaamiseen samalla laitteella on suhtauduttu erittäin nihkeästi, ja arvelisin, että syynä on useammin ollut asenne kuin treenin luonne. Painojen palauttaminen eli palauttamatta jättäminen paikoilleen olisikin sitten jo sellainen aihe, joka vaatisi ihan oman blogikirjoituksena. Tai blogin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti