Viime viikonloppuna olin "korkeanpaikan leirillä" Iso-Syötteellä, jossa porukoillani on mökkiosake. Kävin reissulla myös laskettelemassa. Viime lautailukerrasta olikin vierähtänyt kaksi vuotta, koska kevättalven 2013 mökkireissulla en voinut lasipolvineni tehdä häävin muuta kuin kipata minttukaakaota nassuun. Tälläkään kerralla minttukaakao ei tyystin unohtunut.
Pärjän patiolle pääsi
Uskaltauduin kuitenkin toisena päivänä rinteeseen, eli tällä reissulla harjoitettiin muutakin kuin oikean käden hauberia. Hurraa! Ensimmäisen laskun otin todella varovasti. Jalat tuntuivat sen jälkeen jo jotenkin todella väsyneiltä, kun olin jännittänyt niin paljon. Toinen lasku menikin jo huomattavasti rennommin: laskin painopistettä alas ja lisäsin vauhtia. Olen aloittanut lautailun hieman reilut 13 vuotta sitten, joten laskeminen on niin hyvin ytimissä, ettei siihen paria laskua enempää tarvitse totutella uudelleen, vaikka takana olisi ollut pidempikin tauko.
Kyllä oli poka mahtavaa päästä pitkästä aikaa lautailemaan! Polvi naksahteli tuon tuosta takakantille viedessä samalla lailla kuin se tekee suoraan ojennettaessa, mutta siihen kun tottui, ei asia menoa haitannut. Vauhdin tosin pidin huomattavasti hiljaisempana kuin tavallisesti. Yleensä lasken niin kovaa, että jyrkissä ja jäisissä kohdissa vähän jännittää, saanko pidettyä lautaa hallinnassa. Nyt otin tällaiset kohdat varman päälle, koska ajatus kaatumisesta tämän kehnon polven kanssa jännitti. Onnistuin tosin kaksi kertaa laskettelureissulla kaatumaan: kerran tupsahdin hissin jäisellä lähtöpaikalla lähes paikaltani persukselleni, ja toisen kerran vedin lervat pois lähtiessäni kävelymatkalla autolle...
Meidän mökki, Vaivihka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti