Jalkapäivän jälkitunnelmissa

Kolmas jalkatreeni on tälle viikolle takana, enkä enää kykene muistamaan, miksi olen kuukausitolkulla tätä ikävöinyt. Se, mitä jalkojen lihaksista on jäljellä, on yhtä jumia. Kävely sattuu, istuminen sattuu, ja jopa makuuasennossa jomottava lihassärky on haitannut kahtena iltana nukahtamista. Vessanpöntölle istahtamista ja portaiden kapuamista tuen käsillä. Taitaa olla pitkät pingviinikävelykuukaudet edessä!

Normaalia surkastumista

Leikkauksen jälkitarkastuksessa todettiin leikkausarvet siisteiksi ja polven liikerata hyväksi (0° - 140°). Reisilihaksen aktivaatio oli hyvä, ja siinä on "normaalia surkastumista kohtalaisena". Lääkärin ohje oli, että jalkaa saa ja pitää nyt kuormittaa, jotta leikatun jalan reisilihasvoima saadaan terveen jalan tasolle. Tämän on toisen leikkauksen myötä realistista tapahtua aikaisintaan 8 kuukauden kuluttua leikkauksesta erittäin aktiivisella voimaharjoittelulla.

Tässäpä yllä terve jalka ja alapuolella "normaalisti surkastunut", leikattu jalka.

En tiedä, miksi toisesta kuvasta tuli ihan rakeinen ja pimeä, kun kuvat on näpsäisty samassa kohtaa kämppää, mutta olkoon - pointti varmaan tulee selväksi.

Joka päivä on jalkapäivä

Kuusi viikkoa leikkauksesta tuli täyteen, joten vastedes projektina on hankkia lihakset takaisin koipiin mallia Minni Hiiri!

Tällaisen ACL-kuntoutustreenin EuroFysion fyssari mulle räätälöi:

(alkulämppä 15'-30' pyörällä tai crossarilla)

Liikkeet tehdään ensin molemmilla jaloilla (M), sitten oikealla (O) ja vasemmalla (V) erikseen.

                                                       M        O       V

Reiden ojennus                          1*30,   2*15,   3*15

Reiden koukistus                        1*30,   2*15,   3*15

Lähentäjät                                   2*40–50               

Loitontajat                                   2*40–50               

Vipuvarsiprässi                           2*45,   2*15,   3*15

Suorin jaloin mave                      3*30

Pohkeet                                      3*30

Tässä tulee jo aika monipuolisesti toimintaa jaloille. Vasemmalla, leikatulla jalalla, tehdään aina vähän enemmän liikkeitä, jotta se kirisi pikkuhiljaa tervettä jalkaa. Ensimmäisessä treenissä tilanne oli esimerkiksi vipuvarsiprässin osalta se, että oikealla jalalla pystyin tehdä hallittuja 15 toiston sarjoja omalla painolla (70-80kg), kun taas leikatulla jalalla sopiva paino oli 30kg. Takareisien voimatasoissa ei ole kovin suurta eroa, mutta etureisi on leikatussa jalassa pahoin surkastunut, ja tietysti myöskään jalan hermotus ei vielä pelitä niin kuin pitäisi.

Siksi alkuun tehdään pitkiä sarjoja ja hyvin kontrolloituja liikkeitä. Rautaa pitäisi saada alkuun lisättyä ihan viikoittain. Varsinainen "jalkapäivä" salilla on kahdesti viikossa, mutta lisäksi jatkan päivittäisiä kotijumppatuokioita, joissa keskityn enemmän esimerkiksi tasapainolaudalla tehtäviin harjoitteisiin.

Bambi jäällä

Ensilumi satoi tänään! Talvi yllätti autoilijat ja polvivammaisen meno näyttää kutakuinkin tältä:

Totta puhuen olen toistaiseksi säästynyt kaatumiselta, mutta ajatus pelottaa joka askeleella jäisillä baanoilla töpöttäessä sen verran, että katson parhaaksi edetä pingviinin askelin.

Pyllyä soffaan

Koska perbeeriä ei vielä saa pitkiin aikoihin hipomaan tannerta, olen tehnyt päivittän sohvakyykkyjä. En siis ole luovuttanut kuntoutusprojektissani, vaan sohvakyykyt ovat istahtamisia käsinojalle. Noin kolmisenkymmentä kyykkyä kerralla on tällä erää tarpeeksi. Siinä kohtaa leikatun jalan pakara ja takareisi alkavat jo väsyä aika tavalla. Edelleen jaksan päivittäin hämmästellä sitä, miten voimaton leikattu jalka on. Pitää vain koittaa muuntaa se hämmästely taistelutahdoksi!

Olen ottanut tasapainolautaa hieman enemmän mukaan kuntoutusjumppaan viime päivinä, koska neljännen viikon fysioterapiakäynnillä havaittiin, että tasapaino on melkoisen onneton. Sitä se on mulla kyllä normaalistikin, mutta erityisesti nyt, kun jalka on sökönä, se on tosi hidas ottamaan vastaan "käskyjä", eli kun ajattelen, että pitää kallistaa tiettyyn suuntaan, kallistuksen toteutumiseen on huomattava viive. Yhdellä jalalla seistessä huomaa myös eron terveeseen jalkaan, jolla tasapainoilu on vähän sulavampaa. Kävelylenkkejä olen tällä viidennellä viikolla tallustanut noin neljän kilometrin mittaisina. Mikäs tuolla tepastellessa, kun ulkosalla on ihana syyssää!

Me ja muut mummot

Viidennellä viikolla aloitin uutena kuntoilumuotona vesijuoksun. Tiistaina aamukymmeneltä, kun menin kaverini kanssa polskimaan, Vaasan uimahallin allas oli pohjasta piripintaan yhtä mummelia. Harmaapäät viuhtovat vesijuoksuvyöt niskassaan koirauintia niin, että saivat aikaan kunnon aallokon. Me tenavat sen sijaan koitettiin polkea pystysuorassa juoksua mallaillen niin kuin on opetettu, ja pitää naama peruslukemilla, kun nuori uimahallivalvoja loi säälin ja huvittuneisuuden sekaisen katseen meihin päin. Täytyi taas todeta, että vesijuoksu on salakavalan tehokasta: altaassa lähes turhautuu, kun ei tunne tekevänsä juuri mitään, mutta pois noustessa huomaa, että jäsenet ovat raskaat.

Tällaisessa ympäristössä polskuttelimme!

Lisää liikkuja

Kolmannella viikolla aloin pyöräillä kuntopyörällä keveällä vastuksella, kun toisen viikon olin veivannut tyhjää. Kuluvaan eli neljänteen viikkoon mennessä olen pidentänyt pyöräilyaikaa viidestä minuutista ensin kymmeneen ja sitten viiteentoista minuuttiin. Kuntopyöräily tuntuu polvessa hyvältä; toisin sanoen se ei tunnu miltään. Tylsäähän se on, mutta matalilla tehoilla polkiessa voi vaikka plarailla lehteä samalla.

Neljäs viikko alkoi kylpylälomalla, jonka aikana aloitin uimisen. Uin yleensä rintauintia, mutta sen potkut ovat ihan liian rajuja leikatulle polvelle vielä viikkotolkulla. Siispä kroolaustekniikan puutteessa pulikoin koiraa kuin alakoulussa konsanaan! Onneksi näitä erikoisia urheilusuorituksia ei todistanut montakaan silmäparia.

Polvikulma on pienentynyt edelleen hienosti! Tässäpä tuore otos, jossa leikkauksesta on kulunut kolme ja puoli viikkoa.

Vertailun vuoksi vielä kuva ensimmäiseltä viikolta:

Rauhallinen kävely sujuu käytännössä niin kuin terveellä jalalla, ja moni tiedusteleekin sen perusteella, josko jalka on jo parantunut. Eräs kaveri kommentoi salilla, että "jaa, nyt saa taas hyppiä normaaliin malliin!" Heh. Katotaan muutama kuukausi niiden hyppyjen kanssa. Välillä tuntuu, että hienostihan tämä tästä etenee; pystyn tekemään esimerkiksi jo kymmeniä "puolikyykkyjä" aivan kivuitta. Toisina päivinä taas kahden kuukauden päästä koittava hölkkäkuu tuntuu toivottoman kaukaiselta - puhumattakaan siitä, että pääsisi takomaan lihasta takaisin jalkoihin salilla ihan tosissaan.

 Haavat ovat arpeutuneet mukavasti, ja kinttu näyttää jo melko siistiltä.