Eilen 9.9. tuli täyteen tasan vuosi polvileikkauksesta. Kepeillä köpöttelystä ei ole päästy sataprosenttiseen kirmaukseen, koska polvi kipeytyy kovassa rasituksessa edelleen. Niin hyvin se kuitenkin toimii, että olen voinut aloittaa uusvanhan harrastukseni, lentopallon. Käyn pallottelemassa kerran viikossa pari tuntia. Porukka, jolla pelaillaan, on oikein sopivan tasoinen tällaiselle höntsääjälle, joka ei ole koskaan joukkueessa pelannut, vaan aikoinaan huvikseen käynyt kaveriporukalla lätkimässä.
Uutta harrastusta varten piti tietenkin hankkia urheiluosaston hellusimmat sisäpelikengät. Asics oli ainoa merkki, jota vaivauduin edes kokeilemaan, koska omistan monet sen merkkiset lenkkarit, jotka ovat jalkaani juuri passeleita. Kaappasin ostoskoriini myös polvisuojat. Sellaisia mulla ei olekaan koskaan aiemmin ollut, mutta pisti niin tympäisemään, kun ensimmäisellä kerralla poltin reiän pitkien trikoideni polviosaan pelitilanteessa, että arvelin näiden olevan fiksu hankinta. Polvien kopahtamisilta en nimittäin kuitenkaan jatkossakaan välty, koska tämä ruho ei mene maihin varsinaisesti ihan tiikerityyliin..
Jalkoja olen koittanut vahvistaa edelleen - joskaan salilla en ole käynyt enää niin tiuhaan kuin aiemmin aloitettuani uuden työn. Valitettavasti lihastasapaino ei vieläkään ole ihan priima; oikealla jalalla tulee kompensoitua vasemman polven pientä kipuilua silloin, kun teen jotain kovatehoista. Esimerkiksi lentopallokentällä pientenkin hyppyjen alastulot ovat huomaamatta toispuoleisia, koska tärähdys tuntuu ikävältä leikatussa polvessa. Reidenympärysten erotus tosin on sentteinä enää kaksi, mutta onhan sekin enemmän kuin nolla. Silmämääräisesti etureidet ovat mielestäni eri paria edelleen, ja niiden voimaeron kyllä huomaa kohdennetuissa liikkeissä kuten etureiden ojennuksissa. Tältä ne koivet nyt sitte näyttävät tasan vuoden kuluttua leikkauksesta:
Polven leikkausarvet ovat haalistuneet mukavasti. Keskellä pystysuorassa ovat tuoreimpien viiltojen kohdat tähystysreikien ympäröimänä, ja sivussa vinossa erottuu himmeänä muisto toissasyksyisestä leikkauksesta.
Vuosi on kulunut yllättävän nopeasti, vaikka sen alkutaival oli siivolla sanalla sanoen jähmeä. Kilpaurheilua on kova ikävä. Olen silti aidosti iloinen siitä, että voin harrastella monenlaista, vaikka suoritustehosta jääkin pelikentillä se terävin kärki uupumaan polven kipuilun, hitauden ja jäykkyyden vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti