Voittajana maaliin

Perjantaina 9.5. kävin hölkkäämässä Kokkola City Runin seitsemän kilometrin lenkin. Osasin ennakoida kuntoni rapistuneen aivan järkyttävästi, koska en ole käynyt kunnon juoksulenkillä yli vuoteen. Lukuvuoden aikana kerryttämäni kilot eivät myöskään askelta ainakaan kevyemmäksi tee. Siskollani oli myös pitkä lenkkeilytauko takanaan ennen KCR:ää, ja lähdimmekin hänen kanssaan jolkottelemaan Suntin ympäri oikein rauhallista hissutteluvauhtia. Otimme tapahtuman kuntolenkin kannalta ja höpöttelimme koko ajan. Polvessa tuntui vain vähänlaisesti kipua, ja oikeastaan taival hyvässä seurassa kannustusten siivittämänä oli melkoisen mukava, vaikka asfaltti juoksualustana ei ole minulle järin mieluinen. Kun matkaa oli kaksi kilometriä jäljellä, kiristin itsekseni vähän vauhtia niin, että tulin pari minuuttia ennen matkaseuraani maaliin. Aikani painui päälle 43:n minuutin, eli keskimääräinen kilometrivauhti oli yli kuusi minuuttia. Ajasta viis - minulla on voittajafiilis siitä, että pystyin juoksemaan 7 kilometriä. Kivuliaista minuutin hölkkäpyrähdyksistä juoksumatolla on tultu aimo harppaus eteen päin.

Unohdin näpsäistä paikan päällä todistusaineistoa, joten kotosalla oli otettava selffie!

Kontrolli 8 kk leikkauksesta

Tänään oli suunniteltu kontrollikäynti ortopedillä, kun leikkauksesta on kulunut 8 kuukautta.

 

Polven kunto on tällä hetkellä sellainen, ettei se haittaa normaalia elämää; ts. kävellessä, seistessä saati levossa polvessa ei tunnu mitään omituista. Liikunnan kanssa on vähän niin ja näin. Hölkkääminen tuntuu siedettävältä. Se lienee oikea sana. Eilen tein lenkin, huikeat neljä kilometriä, pururadalla niin, että pystyin ensimmäistä kertaa unohtamaan juostessa hetkeksi polven kipuilun ja antaa mennä vaan. Oli muuten aika mahtava tunne.

 

Hyppiminen  ja muu rajumpi iskutus on kuitenkin kivuliasta. Tämän kerroin myös lääkärille. Tutkittuaan polven ja todettuaan sen kaikin puolin tukevaksi ja hyvin parantuneeksi hän totesi, että antaa mennä vain, kipu polven etuosassa johtuu vain siitä, että sieltä on otettu eturistisidesiirre! Koska takareiden koukistajajänne (hamstring-siirre) käytettiin jo ensimmäisessä leikkauksessa 2012, uusintaleikkauksessa piti käyttää polven lumpiojänteen keskiosaa (BTB-siirrettä). Sen puuttuminen aiheuttaa polvessa kaikenlaisia jänniä tuntemuksia, merkittävimpänä kipua silloin, kun tekee vähänkään jotain rajumpaa.

 

Lääkäri ohjeisti olemaan välittämättä kivusta ja härväämään kaikenlaisen liikunnan parissa - mutta tietenkin lemppariani, kontaktiurheilua, lukuun ottamatta. Harvoinpa saa lääkäriltä ohjetta, että älä välitä kivusta, vaan anna mennä vaan vaikka hampaat irvessä! Sopii mulle! Hyppyjä sun muita on vain alettava tehdä ahkerasti, jotta jalkaan saa lisää voimaa ja tasapainoa. Räjähtävä voima on aika olematonta tällä hetkellä, eli ei muuta kuin kyykkyhyppyjä sun muuta kehiin. Kokeilin viimeksi tehdä jalkatreenin yhteydessä rinnallevetosarjoja ensimmäistä kertaa sitten lukioaikojen, ja kylläpä vain 45 kg oli yllättävän raskas rauta..Oli silti hauskaa tehdä pitkästä aikaa jotain vähän nopeatempoisempaa, kun tuon polven kanssa on saanut hissutella ja himmailla niin kauan.

 

Seuraavat kaksi kuukautta pitää tehdä jalkatreeniä niin maan mahottomasti ku ikänä, ja sen jälkeen jalan voimatason pitäisi olla entisellään. Mikäli tämä toteutuu, on todennäköistä, että myös kovan rasituksen aiheuttama kipu häipyy. On tosin mahdollista, että kipu jää polveen pysyvästi kovassa rasituksessa. Jos näin on, se täytyy vain hyväksyä ja pitää mielessä, että polvi on silti nk. terve.

 

Lääkäri valmisti minua tulevaan kertomalla myös, että eturistisidesiirteestä jää pysyvästi puuttumaan alkuperäisen nivelsiteen "tuntoaisti", koska siirteessä ei ole aidon tapaan antureita, jotka syöttäisivät hermostoon tietoa polven kuormitusolosuhteista. Siksi korjattu polvi voi tuntua lopun ikää vähän oudolta tai "hitaalta", mutta tästä huolimatta sillä voi harrastaa monenlaista.

 

Hiljoksiin tässä jo alkaa haaveilla jostain höntsäfutismeiningeistä, kun kesää kohti mennään...!