Motivaatiopula

Tulehduskipulääkekuurin teho on viimeistään nyt laantunut, ja polvi kerää jälleen turvotusta.

Pölkkyjalka: polvi piilossa nesteen alla.

Pallo polvessa

Maanantaina oli viimeinen kymmenestä urheiluvakuutuksen korvaamasta fysioterapiakerrasta. Leikkauksesta on kulunut yli puoli vuotta, ja tässä vaiheessa eturistiside on niin vahva, että ohjelmaan voisi periaatteessa ottaa mukaan hyppyjä ja juoksua. Kokeilinkin fysioterapiassa hyppyjä matalaksi asetetulle steppilaudalle niin, että hyppäsin pitkittäin jalkojen väliin asetetulle laudalle ja astuin siltä alas. Seuraavaksi kokeilin yhtäjaksoisia hyppyjä laudalle ja alas, mutta laudalta alas hyppääminen sattui polveen niin paljon, että sen sai unohtaa saman tien. No ihmekös tuo sinänsä, kun normaali hölkkä ja kyykkääminenkin käyvät polveen pirun kipeää, mutta silti otti jotenkin erityisesti päähän, etten voinut edelleenkään edistyä kuntoutuksessa aloittamalla edes pieniä hyppelyitä.

Kaipa se on se kierukkavaurio, joka jälleen kenkkuilee. Tällä viikolla olen käynyt ainoastaan kahdesti salilla, enkä ole harrastanut mitään muutakaan liikuntaa. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen treenaaminen ei ole kiinnostanut päivätolkulla. Tiistaina kävelin kotoa salille, ja jomotus polvessa oli perillä jo niin kova, että se pilasi koko treenin, vaikka kyseessä oli sentään vain käsitreeni. Kun yritän puolestaan räpiköidä jalkaohjelmaa läpi, treenin alusta loppuun - jep, jopa polviystävällisellä crosstrainerilla - haittaa se, että polveen sattuu. Kipu haittaa tietenkin konkreettisesti punnaamista, mutta vaikuttaa myös pääkoppaan. Sitä on mahdotonta sulkea pois mielestä ja keskittyä siihen, että saisi tuntumaa lihaksiin. Tänään olin jättää treenin kesken, kun tuntui, että ei tästä kerta kaikkiaan tule mitään. Tein kuitenkin liikkeet läpi, mutta en saanut sitä samaa hyvän olon tunnetta jälkeen päin kuin yleensä. Korkeintaan pienen lohdutuksen: olen tehnyt jälleen voitavani jalan kuntoutumisen eteen.

Huomenna pääsen onneksi salille harjoittamaan "ihmisen tärkeimpiä lihaksia, penkkiä ja hauista", ystäväni kanssa! Hän varmasti houkuttelee valollaan salimotivaationi taas esiin, kun puserramme tehokkaan kimppatreenin.

Jalkapuolena rinteessä

Viime viikonloppuna olin "korkeanpaikan leirillä" Iso-Syötteellä, jossa porukoillani on mökkiosake. Kävin reissulla myös laskettelemassa. Viime lautailukerrasta olikin vierähtänyt kaksi vuotta, koska kevättalven 2013 mökkireissulla en voinut lasipolvineni tehdä häävin muuta kuin kipata minttukaakaota nassuun. Tälläkään kerralla minttukaakao ei tyystin unohtunut.

Pärjän patiolle pääsi

Uskaltauduin kuitenkin toisena päivänä rinteeseen, eli tällä reissulla harjoitettiin muutakin kuin oikean käden hauberia. Hurraa! Ensimmäisen laskun otin todella varovasti. Jalat tuntuivat sen jälkeen jo jotenkin todella väsyneiltä, kun olin jännittänyt niin paljon. Toinen lasku menikin jo huomattavasti rennommin: laskin painopistettä alas ja lisäsin vauhtia. Olen aloittanut lautailun hieman reilut 13 vuotta sitten, joten laskeminen on niin hyvin ytimissä, ettei siihen paria laskua enempää tarvitse totutella uudelleen, vaikka takana olisi ollut pidempikin tauko.

 

Kyllä oli poka mahtavaa päästä pitkästä aikaa lautailemaan! Polvi naksahteli tuon tuosta takakantille viedessä samalla lailla kuin se tekee suoraan ojennettaessa, mutta siihen kun tottui, ei asia menoa haitannut. Vauhdin tosin pidin huomattavasti hiljaisempana kuin tavallisesti. Yleensä lasken niin kovaa, että jyrkissä ja jäisissä kohdissa vähän jännittää, saanko pidettyä lautaa hallinnassa. Nyt otin tällaiset kohdat varman päälle, koska ajatus kaatumisesta tämän kehnon polven kanssa jännitti. Onnistuin tosin kaksi kertaa laskettelureissulla kaatumaan: kerran tupsahdin hissin jäisellä lähtöpaikalla lähes paikaltani persukselleni, ja toisen kerran vedin lervat pois lähtiessäni kävelymatkalla autolle...
  

Meidän mökki, Vaivihka

31 päivän kyykkyhaaste videon kera

Siskoni haastoi minut 31 päivän kyykkyhaasteeseen, jonka idea on varsin simppeli: Joka päivä laitetaan pyllyä tanteretta kohti niin monta kertaa kuin kalenteri osoittaa. Kyykkyhaasteeseen voi ottaa osaa oman kunnon mukaan: toistot voi jakaa itselle sopiviin sarjoihin tai tehdä päivän mittaan, ja kyykkyjä voi tehdä lisäpainojen kera tai tuolia apua käyttäen. Minä tartuin haasteeseen paria päivää ennen sairastumistani räkätautiin, jonka vuoksi rästiin jäi kahden päivän kyykyt. Parantelin lauantai-iltana lenssuani eräänlaisella kymmenen cl:n oraaliliuoksella, ja tänään olo olikin jo hienosti kohentunut. Tein siis rästiin jääneet satakunta kyykkyä ja päivän varsinaiset kyykyt pois kuleksimasta.

Kävin kyykyssä yhteensä 245 kertaa. Tässäpä pieni videotodiste aiheesta. Rytmisestä musiikista vastaa ACL Reconstrucion & The Meniscus!

Kohti Kokkola City Runia

En voinut viime keväänä osallistua polveni vuoksi Kokkola City Runille, joka on ollut vanhan jalkapallojoukkueeni perinne vuodesta 2011 lähtien. Sain lykätä osallistumistani lääkärintodistusta vastaan vuoden päähän. Tähän koitokseen onkin nyt enää hieman yli kaksi kuukautta aikaa. Kokkola City Runilla suurin osa porukasta on huumorimielellä mukana haastamassa vain itseään. Seitsemän kilometrin Suntin lenkin voi kiertää yksi, kaksi, tai kolme kertaa. Itselläni tarkoituksena on hölkötellä edelliskertojen tapaan 7 km leppoisaa vauhtia.

Päätin tosin vasta tänään kahden viikon mittaisen tulehduskipulääkekuurin. Kun polvi oli kipuillut ja kerännyt turvotusta kuukauden päivät, hakeuduin minut leikanneelle ortopedille, joka laittoi iskutuksen pannaan ja potilaan lääkekuurille. Voltarenin lisäksi otan nivelrustolääkettä kolmen kuukauden kuurin. Lääkärillä oli hyviä uutisia itse eturistisiteen kuntoutumisesta: eturistiside oli tukevasti paikallaan. Kipuilun ortopedi arveli johtuvan rustovauriosta, jolle ei ole tehty leikkauksessa mitään, vaan joka on arpeutunut tässä vaiheessa itsestään. Se aiheuttaa polvessa myös polvivaivaisille tuttuja ääniefektejä: rutinaa, nitinää ja lonksuntaa. Voltaren-kuuri on vienyt kipua ja turvotusta pois, mutta siltä varalta, että turvotus iskee uudelleen, Peltokorpi kirjoitti myös lähetteen lymfahoitoon.

Ilkka Peltokorpi on muuten ortopedi, jota voin suositella lämpimästi kaikille. Asiantuntevuutensa lisäksi hän on ihminen, joka katsoo kätellessä silmiin, puhuu asiakkaalle tietokoneen näytön sijaan ja selittää asiat latinankielistä termistöä vältellen niin, että maallikkokin ymmärtää. Hän myös ymmärtää paljon liikkuvan tarpeita, koska on leikannut paljon urheilijoita. Esimerkiksi kuntoutuksen alkuvaiheissa hän neuvoi hyviä vaihtoehtoisia liikuntamuotoja urheilupatoutumiini.

Lääkärin lausunto

Tänään päättyi niin ikään kahden viikon mittainen hölkkäkielto. Aloitin juoksumatolla varovasti 2*6 minuutin mittaisilla hölkkäsarjoilla (9,5 km / h). Sarjoja ennen ja niiden välissä kävelin 3 minuuttia 7,5 kilometrin tuntivauhdilla. Toivottavasti välissä oleva aika riittää siihen, että 9.5. Kokkola City Runilla saisin jolkoteltua yhtämittaisesti jokusen kymmentä minuuttia.

Juokseminen ei aiheuttanut polvessa juurikaan kipua, mutta jalka tuntui askeltaessa jäykältä, siltä, että jokin kiristelisi polven kohdalta. Jäykkyys oli päällimmäinen tuntuma myös hölkän jälkeisessä etureisitreenissä, vaikka olin lämmitellyt sitä ennen varsin tehokkaasti. WSC:lla asettauduin sellaiselle juoksumatolle, josta näin itseni edestä ja sivusuunnasta. Tsekkaukset peilistä paljastivat esimerkiksi, että käännän huomaamattani jopa yläkroppaani kieroon asettaakseni terveelle jalalle enemmän painoa. Leikatun jalan askeleista meinasi jäädä myös lyhyempiä kuin terveen, ja sivupeilistä sainkin seurailla jatkuvasti sitä, että tuon molempia jalkoja yhtä paljon eteen ja vien niitä myös lantion alle. Hetken saa varmaan vielä hölkkäämistä siis opetellakin, ennen kuin voi vain päästellä menemään.

Hissun kissun..Saldona 2,5 km

Salilla käy ihmisiä

Avauduin tammikuussa hieman salinvaihdoksestani. Parin viime viikon sisään olen kokenut siellä kaksi mukavaa satunnaista ihmiskohtaamista, mikä on onneksi alkanut muovata käsitystäni positiivisempaan suuntaan. Eräs nainen nakkasi suuntaani lämminhenkisen kommentin, kun teimme vierekkäin jalkatreenejä. Vaihdoimme muutaman sanasen harjoittelusta ja - kuinka ollakaan - vaivoista. Tuli hymyn verran hyvä mieli.

Toinen mukava kohtaaminen tuntemattoman kanssa oli saunan lauteilla, jossa kävimme mellanspråkinkielistä keskustelua jostain yleisturhasta; saunasta, salista ja sportlovista. Saunanainen ei selvästikään ollut aikeissa lauteille kavutessaan edes tervehtiä minua, sillä suuntasi katseensa aivan toisaalle. Yleisen saunan kirjoittamattomiin sääntöihin kuulunee sakset kiinni istumisen lisäksi se, ettei siellä sovi tuijottaa, mutta minusta outoa on toisen ääripään tervehtimättä jättäminen ja se, että ollaan kuin ei huomattaisikaan toista ihmistä. Siispä moikkaan itse saunassa aina, koska minusta edes sen pienen tervehdyksen jälkeen on luontevampaa istuskella tissisillään tuntemattoman vieressä.

Salitreenin perimmäinen tarkoitus ei mielestäni edelleenkään ole olla sosiaalinen tapahtuma, mutta jonkinlainen kohteliaisuus siellä pitäisi tositreenaajankin muistaa säilyttää. WSC:lla olen saanut mielestäni turhan usein tylyä kommenttia, jos olen vaikkapa tiedustellut, milloin jokin laite vapautuu. Oliksullavielätässäjäljelläeduklardär? Myöskin vuorotellen punnaamiseen samalla laitteella on suhtauduttu erittäin nihkeästi, ja arvelisin, että syynä on useammin ollut asenne kuin treenin luonne. Painojen palauttaminen eli palauttamatta jättäminen paikoilleen olisikin sitten jo sellainen aihe, joka vaatisi ihan oman blogikirjoituksena. Tai blogin.