Tämän vuoden aluksi vaihdoin salia kaupungin parhaalta pois. Työnantajani maksaa nimittäin koko vuodeksi jäsenyyden Wasa SeuranhakuClubille, jossa "everybody wanna be a fitness babe, but nobody wanna lift no heavy ass weights". Ehkä tässä vuoden mittaan opin sietämään tätä uutta paikkaa, vaikka toistaiseksi kaipuu testosteronin katkuiselle kunnon mestalle on kova.
Viime viikolla löysin uuden liikkeen, jonka pystyin lisäämään jalkajumppiini: maastaveto! Olin kokeillut kyseistä liikettä vain pari kertaa aikaisemmin, kun keksin ykskaks kokeilla. Maastavedossa saa alhaalla vietyä persuksen melko taakse, jolloin polvet eivät mene varpaiden yli. Tämä kun on juuri se liikesuunta, joka polvessa aiheuttaa kipua ja, jonka vuoksi tavalliset kyykyt alaspäin tekevät kipeää. Yhtä variaatiota, suorin jaloin maastavetoa, olen tehnyt aikaisemminkin, kun minulla oli se saliohjelmassani muutaman kuukauden ajan.
Laitoin maastavetoon maltillisesti noin oman painoni verran eli 75 kg painoa. Kokeilin myös 80 kilolla muutaman toiston, mutta siinä polvi alkoi vähän heijata sivusuunnassa, eli sitä tuttua stabiiliusongelmaa. Tämä korjautunee ajan kanssa, kun saa polvea vakauttaviin pikkulihaksiin voimaa ja hermotuksen pelittämään. Esimerkiksi lähentäjä- ja loitontajalihakset eivät vielä oikein toimi kunnolla. Maastavetohan on yleensä sellainen perusvoimaliike, johon ladotaan ihan reippaasti rautaa. En ihan tiedä, minkä verran naiset yleensä nostelevat, mutta arvelisin, että suunnilleen 125-150% omasta kehonpainosta on jo ihan hyvä sarjapaino.
Olen ihan mehuissani siitä, että pystyn vihdoin tekemään jaloillani sen verran raskaan liikkeen, että pääsen kunnolla tutisten punnamaan ja saan jo muutamalla toistolla hien ja puhinan päälle! Nyt olen tehnyt maastavetoja kolmessa jumpassa, aina nelisen sarjaa kerrallaan ja vähän toista kymmentä toistoa sarjassa. Perusasioiden äärellä.
